1980-luku: Rock ’n Pop [8. leiripäivä]

Sadetta ja kuravelliä, mutta illaksi aurinkoa.

Päivä alkoi edellisen illan tapaan sateisena ja harmaana. Luvassa oli sadetta koko päiväksi ja kuivatusteltat oli ladattu valmiiksi kuivaa puuta märkien vaatteiden varalle.

Aamunavauksessa kuulimme lyhyesti 80-luvun eri musiikkityyleistä ja tunnetuimmista artisteista. Tiedossa oli siis musiikkiaiheista ohjelmaa.

Aamupäivän aikana kuitenkin tarpojat vetivät edellisenä päivänä ennen kokkisotaa suunnittelemiaan rasteja seikkailijoille. Tarpojat olivat käyttäneet uudestaan heille pidettyä kuusenkerkkäteerastia sekä kehittäneet uusina rasteina jokamiehenoikeudet-rastin, jossa piti pantomiimina esittää eri oikeuksia ja kieltoja luonnossa liikkujilla on, kasvien ja uhanalaisten eläinten tunnistusrastit ja metsän eri kasvien maistelurastin.

Lounaan jälkeen kanttiini aukesi leiriläisille, joka toi samalla hieman lohtua ja iloa masentavaan ja märkään säähän. Tämän jälkeen alkoi tarpojien ja samoajien välinen pesäpallo-ottelu. Tarpojat keräsivät hurjan määrän pisteitä, kun koko kenttä tyhjennettiin yhdellä lyönnillä. Samaan aikaan seikkailijoilla alkoi musiikki- ja tanssipaja. Musiikkipajassa kehitettiin oma soitin, jostain haluamastaan esineestä, joita sitten soitettiin yhdessä. Tanssipajassa tanssittiin Blues Brothers -elokuvasta tutun ”Shake a Tail Feather” -biisin tahtiin, mutta hieman helpommalla koreografialla.
Kaikki pääsivät vielä pikaisesti käymään saunassa peseytymässä ja lämmittelemässä hikisten suoritusten jälkeen.

Päivällisen aikana ja hieman sen jälkeen oli keittiövartioilla aikaa keksiä ohjelmaa iltanuotioille, ennen sen alkamista. Vartioille oli annettu teemaksi 80-luvun ja muidenkin aikakausien musiikki.

Iltanuotio pidettiin taas Ruostejärven leirikeskuksen suuressa salissa huonojen sääolosuhteiden takia. Aluksi seikkailijat esittivät päivällä harjoittelemaansa tanssinumeroa, johon myös moni johtaja liittyi mukaan. Vartioiden ohjelmassa oli mm. keva 3. letkajenkka, keva 2. Macarena, keva 9. ilmakitaran vapaa revittelykisa.

Ohjelmanumeroiden välissä palkittiin haikin kolme parasta vartioita ja kokkisodan voittajat. Molemmat kisat olivat erittäin tiukkoja, varsinkin haikissa, jossa piste-erot kolme parhaan välillä olivat enimmillään 0,40 pistettä. Kolmanneksi sijoittuivat vartio Team Taitajat, toiseksi vartio Koirat ja ensimmäisellä sijalla, 77 pisteellä, vartio 7-porukka. Kokkisodan voitti keva 9 annokset, ja kunniamaininnan sai keva 3:n sokeripommijälkiruoka.

Illan päätteeksi Tempuksen virallinen bändi ”Huolto Boys” esiintyi, jonka jälkeen päästiin iltapalalle keskuskeittiölle ja sieltä melkeinpä suoraan nukkumaan.

 

Päivän kuvasaalis:

 

-Viesintä-

Artikkeli kategoriassa