1900-luku: Sortokaudet [Raksa 2]

Harmaa ja sateinen päivä, mutta sehän ei meitä lannista.

Toinen rakennusleiripäivä käynnistyy kunnon lautasellisella puuroa ja aamukahveilla. Päivän agenda on saada loput oleelliset rakennelmat valmiiksi leiriläisten saapumista varten ja muita yleisiä järjestelyitä.

Aamupäivästä osa siirtyi rakentamaan ruokailukatosta ja -pöytiä, osa puhdistamaan likaisia jumppakuutioita ja osa rakentamaan keittiövartioiden yhteisiä ruoanlaittopisteitä, kun huomattiin, että niiden rakentamiseen löytyi riittävästi aikaa. Keittiövartioiden pisteet saatiin valmiiksi ennätysajassa, kun käytössä on tehokasta mies- ja sähkötyökaluvoimaa. Vain pöydät ja ruokailukatokset puuttuvat, mutta niiden kasaaminen kyllä hoituu leiriläisiltä. Keskuskeittiön ruokailutila tuli valmiiksi sopivasti juuri ennen lounasta, joka oli tänään hernekeittoa.

Vatsat täynnä ja takaisin hommiin. Iltapäivän ohjelmassa kuivatustelttojen kasaaminen valmiiksi toimintakuntoon kovempien sateiden yllättäessä, keittiövartioiden yhteisten tavaroiden jakaminen valmiisiin pinoihin ja saunan oven huonon asennuksen korjaaminen, jonka huomasimme eilen saunoessamme. Tärkeitä asioita kaikki.

Päivälliseksi oltiin valmistettu kana-nuudeli-wokia. Ruokaa tuli niin paljon, että siitä riitti monelle iltapalaksi, saunomisen jälkeen.

Huomenna päästäänkin sitten todelliseen työhön, kun aamulla noin klo 9.30 paikalle pamahtaa kolme bussilastillista sudenpentuja, seikkailijoita, tarpojia, samoajia, vaeltajia ja tukevia aikuisia.

Päivän kuvasaalis:

Huomenna jatkuu!

-Viestintä-

Artikkeli kategoriassa

1890-luku: Teollistumisen aikakausi [Raksa 1]

Leiri on alkanut saada muotonsa ensimmäisen rakennusleiripäivän myötä.

Tavarat olivat siirtyneet kätevästi kontissa paikan päälle perjantaina. Rakennusleiriläisillä päivä alkoi puutavaran, ruuvien ja muun sekalaisen tavaran noudolla Suomenojan Bauhausista. Sieltä joukko siirtyi Karkkilan Masuuniin viettämään lounastaukoa, ja tankkaamaan kaupasta kotiin unohtuneita varusteitaan. Loppumatka Ruostejärvelle olikin lyhyt ja perille löydettiin hyvin. Paikan päällä meitä odotti innokas parivaljakko raksaajia valmiina hommin.

Keskuskeittiö saatiin yllättävän helposti kasaan ja kalustettua isoa, valmista katosta hyväksi käyttäen. Keittiön yhteyteen tuleva ruokailukatos oli kuitenkin oma operaationsa. Huomenna rakentuvat pöydät noin 70 hengelle.

Hiljattain kunnostetulla saunalla törmättiin pienen ongelmaan vesipumpun kanssa, kun järveen menevä letku oli aivan täynnä ilmaa. Jouduttiin siis uimaan järveen kalastelemaan letkun päätä. Parin tunnin vedenkaato-operaation jälkeen, laite saatiin toimimaan. Kiitos tekniikka.

Päivälliseksi saatiin nauttia lihaisa annos makkara-lihapulla-perunoita kananmunalla. Päivällisen jälkeen raksaajat kokosivat Ranssi-teltan valmiiksi nukkumaan menoa varten.

Päivän päätteeksi käytiin sanomassa uuden karheassa saunassa, ja uimassa virkistävässä järvivedessä. Päivällä oli paljon lämpimänpää vettä. Toivottavasti huomennakin olisi.

Päivän kuvasaalis:

 

Huomiseen!

-Viestintä-